Helsinki tukee omaishoitoperheitä aiempaa yksilöllisemmin

Helsinki lupaa tukea yli 65-vuotiaiden omaishoitoperheitä entistä paremmin. Jatkossa kaikki uudet omaishoitoperheet tapaavat heti omaishoitotaipaleen alussa sosiaaliohjaajan, jonka kanssa he voivat keskustella omaishoitoon liittyvistä asioista, kuten omaishoidon vapaiden pitämisestä.

Omaishoitotilanne muuttaa perheen ja parisuhteen dynamiikkaa. Tilanne on uusi, ja yhtäkkiä omaishoitajalla on paljon uusia vastuita ja selvitettäviä asioita. Tuen tarve kasvaa. Kun omaishoitotilanne alkaa, kullekin uudelle omaishoitoperheelle tehdään Helsingissä automaattisesti lähete sosiaaliohjaajan tapaamiseen.

Omaishoitoperheiden arkeen voi tulla uudessa tilanteessa kriisitekijöitä, joihin on hyvä puuttua jo varhain. Näitä ovat esimerkiksi omaishoitajan tai hoidettavan toimintakyvyn heikkeneminen tai mielenterveys- ja päihdeongelmat. Myös omasta jaksamisesta on muistettava huolehtia.

Miten omaishoitajien tukemista on uudistettu?

  • Jatkossa kaikki uudet omaishoitoperheet saavat Helsingissä lähetteen sosiaaliohjaajalle. Kaikkien tilanne käydään läpi henkilökohtaisesti ja perheillä on suora kontakti, keneltä kysyä lisätietoa palveluista.
  • Tukea pyritään tarjoamaan varhaisessa vaiheessa ja nimenomaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Asiakkaiden kuulumisia kysellään säännöllisesti.
  • Yhteistyötä järjestöjen kanssa on selkeytetty. Kaupunki tarjoaa jatkossa henkilökohtaisempaa tukea ja valmennuskursseja. Järjestöpuolen kautta on mahdollista osallistua mm. erilaiseen vertaistukitoimintaan.
  • Omaishoidon toimintakeskukset palvelevat alueellisesti ympäri Helsinkiä. Palvelu on asiakkaille maksutonta. Lisätietoa voi kysyä omaishoidon toimintakeskusten sosiaaliohjaajilta.

Helander-kodeissa on mahdollista asua myös tilapäisesti omaishoitajan vapaiden aikana. Lisätietoja antaa asiakasvastaava, p. 0400 341 306.