Kevään merkkejä Vuosaaressa

Kevään merkkejä Vuosaaressa - Ilmari Helanderin Vanhusten säätiö - Helander-kodit

Aurinko paistaa keväisen kauniisti ja päivät ovat alkaneet lämmetä. Luonto ympärillämme on alkanut puhkeamaan kohti keväistä loistoaan. Kauniit kevätpäivät ja heräilevä luonto ympärillämme tuo kauneutta, iloa ja jaksamista päiviimme näinä poikkeuksellisina aikoina. Täällä Vuosaaren palvelutalossa meillä on tällä hetkellä rauhallista, muun muassa päivätoiminnan ja monen muun toiminnan ollessa tauolla. 

Koko ihana henkilökuntamme sekä asukkaamme, teemme kaikki yhdessä kaiken voitavamme koronaviruksen ennaltaehkäisemiseksi palvelutalossamme, kuitenkin samalla asukkaidemme toimintakykyä ylläpitäen. Noudatamme virallisia ja viimeisimpiä viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota hyvään hygieniaan ja tehostaneet myös yhteisten tilojen siivousta ja muun muassa porrastaneet ruokailuja. Henkilökuntamme on alkanut jo ennen pääsiäistä käyttämään työskennellessään kertakäyttöisiä suunenäsuojuksia. Suojavarusteemme ovat korkealaatuisia ja niitä on tällä hetkellä hyvin varastossamme. 

Tällä hetkellä meillä on täällä kaikki oikein hyvin. Nautimme aurinkoisista kevätpäivistä ja me kaikki yhdessä, niin henkilökunta kuin asukkaatkin, jatkamme täällä hieman poikkeuksellista arkeamme pyrkien ylläpitämään meidän kaikkien terveyttä.